lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kirsikkapuun oksa

Sain idean tämän tekemiseen siskoltani. Mielestäni kirsikkapuu on erittäin kaunis ja sen kukoistaminen on yksi hienoimmista näyistä. En varsinaisesti ole nähnyt sitä "livenä", mutta muutamissa elokuvissa sekä kuvissa sen näkeminen on niin hienoa.

Aloitin työn keräämällä työvälineet. Tähän tarvitaan siis:
  • valkoista A3-kartonkia
  • mustaa tussia tai mustaa kartonkia (itse käytin kartonkia)
  • sakset
  • liimaa
  • 0,5 l pullo
  • pullovärejä

Olin ostanut tätä varten vain kokeeksi IKEA:sta Måla maaleja. Käytin siis itse mustaa kartonkia työn tekoon. Piirsin puun muodon kartongille, leikkasin sen ja liimasin sen valkoiselle kartongille. 


 Sekoitin valkoista ja pinkkiä yhteen rasiassa. Painoin 0,5 l pullon maaliin ja painoin pullon oksien kohdalle, jotta saisin ns. kukat tehtyä.Tässä on kuva IKEA:n Måla paketista, sekä pullosta, jonka pohjassa on maalia. Myös kuva valmiista kuvasta.
 


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Angry Birds-askartelu



Askartelin tämän työharjoitteluani varten, sillä tehtävänäni oli suunnitella askartelutuokio 1.-2.-luokkalaisille kerholaisille. Ideani löysin Vauvalinkit.com sivustolta (http://www.vauvalinkit.com/askarteluohjeita.html) , mutta muokkasin näistä omanlaiseni. Seuraavaksi kerron, mitä välineitä tarvitsin sekä kuva, jossa on valmiit 6 Angry Birds hahmoa.

Tarvitaan: 
  • sakset
  • liima
  • vessapaperi- tai talouspaperirullia (talouspaperirullat puolitetaan)
  • eri värisiä pahveja
  
Aloita aluksi leikkaamalla haluamasi Angry Birds-hahmon värinen pahvin pala vessapaperirullan päällä. A5 kokoinen pala pitäisi riittää. Jätä molempiin päihin n. 2-3 cm ylimääräistä pahvia. Laita pahviin liimaa molempiin lyhyisiin reunoihin ja rullaa. 

Rullan tulee näyttää tältä (tässä tehty valkoista hahmoa).

Sen jälkeen ylijäämät päät saa tunkea pahvin sisälle siististi. Tämän jälkeen voit leikata paloja valmiiksi, silmät, kulmakarvat, hiuskarvat yms. Nenän tekoon leikkasin oranssista pahvista n. 7 x 4 cm kokoisen palasen, ja aloitin rullaamisen yhdestä kulmasta ja tein tuutin näköisen nokan. Laita liimaa reunaan, jotta nokka pysyy kiinni. Sen jälkeen taitoin ylijääneen sivun alaspäin, jotta siitä sain nokan liimattua hahmoon. 


Nokka näyttää tältä rullattuna.


Lopuksi liimasin kaikki palaset kiinni ja Angry Birds-hahmo oli valmis. Hahmon tekeminen on varmasti mahdollista ilman vessapaperirullaa, mutta ilman niitä, pelkkä pahvi ei välttämättä ole tarpeeksi tukeva, liima voi aueta ja koko rullaus mennä pilalle.
 

Alkuesittelyni

Hei, olen Niina ja päätin aloittaa blogin, jossa on erilaisia askarteluun liittyviä tehtäviä. Syy tähän on yksinkertaisesti se, että rakastan askartelua, vaikka työnjälkeni ei välttämättä ole aina parasta laatuaan. Opiskelen tällä hetkellä Kankaanpään Opistossa, Tampereen pisteessä Koulunkäynnin- ja aamu- ja iltapäivätoiminnanohjauksen ammattitutkintoa. Eli lyhyesti sanottuna koulunkäynnin ohjaaja sekä kerho-ohjaaja. Valmistun, ainakin pitäisi, kesällä 2013 ja aion siitä suunnata luokanopettaja-koulutukseen. Tähän blogiin lisään niin usein kuin muistan askarteluun ja kuvaamataitoon liittyviä teoksia, jotta muut saavat ideoita askarteluun liittyen. En valitettavasti ole mahdottoman luova ja taitava kuvaamataidossa, mutta yritän silti parhaani tehdä töitäni näytille. Toki minulle saa lähettää ehdotuksia, että miten tällainen idea, oletko koskaan miettinyt.